Lennot Suomesta yön yli Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin.
Pohjois-Vietnamin patikointimatkallamme tutustut Vietnamin pohjoisosan vielä suurelle yleisölle tuntemattomiin helmiin: rauhallisiin Mai Chaun alueeseen ja Lan Ha:n lahteen. Mai Chaun alueella patikoit vuoristokansojen asuttamalla maaseudulla kuten tunnetummalla Sapan seudulla, ja Lan Han lahdella risteilet samanlaisessa vaikuttavassa kalkkikivisaarten mosaiikissa kuin tunnetummalla Halongin lahdella, mutta ilman näiden suositumpien matkailukohteiden tungosta ja lieveilmiöitä.
Teemme matkalla patikointiretkiä vuoristoisella Mai Chaun alueella, risteilemme Lan Ha:n lahden karstimaisemissa, sekä tietysti tutustumme Vietnamin pääkaupunkiin ja vietnamilaisen kulttuurin kehtoon Hanoihin.
Lennot Suomesta yön yli Vietnamin pääkaupunkiin Hanoihin.
Saapuminen Hanoihin, kuljetus lentokentältä hotellille. Illalla tervetuliaisillallinen paikallisessa ravintolassa. (I)
Aikaisen jälkeen opastettu tutustumiskierros Hanoihin. Vierailukohteitamme ovat Kirjallisuuden temppeli, jonne perustettiin aikoinaan 1000-luvulla Vietnamin vanhin yliopisto, sekä eräs Vietnamin tunnetuimmista temppeleistä, myöskin 1000-luvulla rakennettu Yhden pilarin pagoda. Pagodan läheisyydessä sijaitsevat myös modernin Vietnamin isähahmon Ho Chi Minhin mausoleumi ja entinen vaatimaton asuintalo. Vierailemme Hanoin vanhassakaupungissa, jossa teemme kierroksen ihaillen samalla kapeiden katujen varrella olevia tuhansia pieniä kauppoja ja paikallista elämänmenoa. (A,L,I)
Jätämme Hanoin taaksemme ja matkaamme pääkaupungista länteen kohti Laosin rajaa ja Mai Chaun laaksoa. Rauhallinen Mai Chau on vielä melko idyllinen ja vähän vierailtu alue Pohjois-Vietnamin vuorten kupeessa, noin 150km päässä Hanoista, vähemmistökansojen asuttamien vuoristokylien ja suojelualueiden ympäröimänä. (A,L,I)
Ensimmäisen patikointipäivämme kohteina ovat maaseudun hmong-kansan asuttamat kylät. Kuljetus Cun Pheon kylään, josta aloitamme patikointiretken. Kuljemme vietnamilaisen maaseudun ja pienten kylien halki Buocin kylään, josta lyhyt kuljetus lounaalle paikallisessa kodissa. Iltapäivällä on halukkaille mahdollisuus kokeilla lisämaksusta melontaa Xia-joella bambulautoilla. Paluu Mai Chauhun iltapäivän päätteeksi. Patikointia n. 12km, 5-6h. (A,L,I)
Toisen patikointipäivämme kohteena on Pu Luongin suojelualue tunnin ajomatkan päässä Mai Chausta. Kuljemme halki thai- ja muong-kansojen kylien, metsien ja riisipeltojen alueella, jossa harvat ulkomaalaiset vierailevat. Patikointiretken päätteeksi nautimme lounaan ja jatkamme matkaa takaisin Hanoihin, jonne saavumme alkuillasta. Patikointia n. 10km, 5h. (A,L,I)
Aamiaisen jälkeen kuljetus Etelä-Kiinanmeren rannalle Haiphongiin, josta käsin aloitamme risteilyn upealla Lan Ha:n lahdella. Lan Ha on eräänä maailman luonnonihmeistä tunnetun Halonginlahden naapuri, samanlaisine upeine kalkkikivisaarineen, tippukiviluolineen ja laguuneineen. Toisin kuin suositulla ja ajoittain hyvin ruuhkaisella Halonginlahdella, Lan Han lahdella saamme risteillä ja retkeillä enimmäkseen omassa rauhassa. Lounas, illallinen ja yöpyminen hyvin varustellulla risteilijällämme. (A,L,I)
Jatkamme risteilyä Lan Han lahdella hienojen kalkkikivisaarten maisemissa. Teemme päiväretkiä lahden eri kohteisiin, mahdollisuus myös kajakkimelontaan tai uimiseen. Nautimme ateriat ja yövymme risteilyaluksella. (A,L,I)
Jatkamme risteilyä Lan Han lahdella vielä aamupäivän ajan ennen nousemista satamaan ja paluukuljetusta Hanoihin. (A)
Vapaata ohjelmaa Hanoissa. Iltapäivällä kuljetus lentokentälle ja paluulennot yön yli Helsinkiin. (A)
Saapuminen Suomeen.
HUOM: Patikointipäivien reitit saattavat muutua sääolosuhteista ja ryhmän kunnosta johtuen. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Ryhmäkoko: 10-20 hlö
Matkan hintaan sisältyy
Matkan hinta ei sisällä
Lennämme Vietnamiin Qatar Airwaysin reittilennoilla. Lentoyhtiöllä on oikeus muuttaa aikataulujaan, joten ethän varaa mahdollisia liityntälentoja ennen kuin olet saanut lentoliput.
Valmistautuminen:
Varsinaisia kuntovaatimuksia matkalle ei ole, vaan ohjelma on suunniteltu kaikille patikoinnista kiinnostuneille. Tärkeintä on, että asiakkaamme kokevat itse saaneensa matkasta oikean määrän haastetta. Suurin osa patikointiryhmistämme koostuu ensikertalaisista ja peruskuntoisista suomalaisista, nuorista eläkeläisiin. Suosittelemme käymään säännöllisesti esimerkiksi kävelylenkeillä, sillä mitä paremmassa fyysisessä kunnossa olet, sitä enemmän nautit patikointiretkistämme.
Tyypillinen vaelluspäivä:
Matkatavarat säilyvät matkan aikana majoituspaikassa, joten patikointien aikana ei tarvitse kantaa kuin omaa päiväreppua, jossa päivän tarpeelliset tarvikkeet kuten vesipullo, aurinkorasva, kamera, lompakko ja pientä evästä. Pohjois-Vietnamin vuoristoalueella lämpötila voi laskea talvikaudella illaksi melko alas ja matkalla on hyvä olla hieman myös lämmintä vaatetta mukana, vaikka päivällä yleensä pärjää hellevaatteissa.
Lisätietoa Vietnamista ja Vietnamin matkoista tästä linkistä.
Suomen kansalaiset eivät tarvitse etukäteen haettua viisumia Vietnamiin alle 15 vrk matkoilla. Passin tulee olla voimassa vähintään 6kk matkan alusta laskettuna.
Risteilyvarauksia varten tarvitsemme kopion passisi henkilötietosivusta. Kopion voit lähettää meille matkan varattuasi sähköpostilla (esim. jpg- tai pdf-tiedostona) osoitteeseen info(ät)mandalatravel.fi.
Tippikulttuuri on tyypillistä Vietnamissa. Opastetuilla ryhmämatkoilla matkanjohtajamme laittaa yleensä kirjekuoret kiertämään, jonne halukkaat voivat jättää tippiä oman mielensä mukaan paikallisoppaillemme ja autonkuljettajille. Suositeltavaa on varata paikallisoppaiden tippeihin 2€ per päivä ja autonkuljettajille 1€ per päivä paikallisessa valuutassa.
Varusteet matkalle:
Seuraava varustelista on tehty helpottamaan pakkaamista matkalle ja tuotteet toimivat esimerkkinä.
Henkilökohtainen EA-pakkaus: