Kulttuurimatka Pohjois-.Afrikan Tunisiaan, Välimeren rannoilta Saharan autiomaahan ja takaisin.
Tunisia tunnetaan meillä parhaiten rantalomakohteena, mutta Välimeren rantakohteiden lisäksi maassa on paljon muutakin nähtävää. Antiikin Rooman arkkivihollinen, Kartagon valtakunta sijaitsi Tunisiassa, ja sen pääkaupunki Karthagon rauniot sijaitsevat aivan Tunisian nykyisen pääkaupungin, Tunisin lähellä. Tällä kiertomatkalla tutustumme Tunisian upeisiin antiikin ajan raunioihin, kauniisiin historiallisiin vanhoihinkaupunkeihin, keskiaikaisiin rannikkolinnoituksiin, vaikuttaviin vuoristomaisemiin sekä Saharan autiomaahan keitaineen ja hiekkadyyneineen.
Vierailemme matkalla peräti kuudessa Unescon maailmanperintökohteessa. Kattavassa kiertomatkaohjelmassa ovat mukana Karthagon raunioiden ja Sidi Bou Saidin kuvauksellisten näköalojen lisäksi mm. Monastirin arabilinnoitus, berberien luolatalovierailu, Islamin neljänneksi pyhin kaupunki Kairouan, Kerkuanen puunilaisajan rauniot, El Jemin roomalainen amfiteatteri, roomalaisajan kaupunki Dougga, sekä paljon muuta.
*Kevään ryhmän 27.3.-4.4.2026 lennot täynnä.
Lennot Suomesta Istanbulin kautta Tunisian pääkaupunkiin Tunisiin, jonne saavutaan myöhään illalla. Kuljetus lentokentältä hotellille yöpymään.
Hotel Le Diplomat tai vastaava
Aamiaisen jälkeen lähtö Tunisin kuuluisaan Bardo-museoon, entiseen palatsiin, jossa on maailman suurin kokoelma roomalaisia mosaiikkeja. Jatkamme sieltä kaupungin laidalle, Karthagon raunioille, jossa vierailemme alueen tärkeimmissä arkeologisissa kohteissa. Sieltä suuntaamme iltapäivällä läheiselle Sidi Bou Saidin niemelle ja samannimiseen, viehättävään andalusialaistyyliseen pikkukaupunkiin. Mukulakivikaduistaan ja sinivalkoisista taloistaan tunnetussa Sidi Bou Saidissa on vapaata aikaa nauttia vaikkapa paikallisista kahviloista. Iltapäivän päätteeksi kuljetus Välimeren rannikkokaupunki ja rantalomakohde Hammametiin (muinainen Pupput), jossa yövymme seuraavat kaksi yötä. (A,I)
Nahrawess Hotel tai vastaava
Varhainen lähtö Hammametin vanhaankaupunkiin ja vierailu sen merenrantalinnoituksessa. Sen jälkeen matkaamme naapurikauunki Nabeuliin, Cap Bonin niemimaan pääkaupunkiin, joka tunnetaan keramiikka- ja savityöpajoistaan. Matka jatkuu Cap Bonin niemen kärkeen, foinikialaisen Kerkuanen kaupungin raunioille, jotka ovat peräisin 800-luvulta eaa. Rauniot ovat yksi maailman parhaiten säilyneistä puunilaisista kohteista. Päivän viimeinen virailukohteemme on Kelibian rannikkokaupunki, jossa on upea linnoitus Välimeren rannalla. Paluu Hammametiin illalliselle. (A,I)
Nahrawess Hotel tai vastaava
Aamiaisen jälkeen suuntaamme Hammametista länteen, Tunisian vuoristoisessa sisämaassa sijaitsevaan Douggaan, joka on Pohjois-Afrikan parhaiten säilyneitä roomalaisia kaupunkeja ja Unescon maailmanperintökohde. Täältä jatkamme toiselle merkittävälle roomalaisajan arkeologiselle kohteelle, Thuburbo Majusiin, ja sen jälkeen andalusialaistyyliseen Zaghouanin kaupunkiin, joka tunnetaan Vesien temppelistään (alue oli aikoinaan Karthagon kaupungin veden lähde). Retkipäivän päätteeksi Kuljetus Soussen rannikkokaupunkiin, jossa yövymme. (A,I)
Kanta Hotel tai vastaava
Matkamme jatkuu aiempia päiviä pidemmällä ajomatkalla kohti etelää ja Saharan autiomaata. Ensimmäinen vierailukohteemme on Kairouan, joka on islamin neljänneksi pyhin kaupunki ja myös Pohjois-Afrikan vanhin arabikaupunki. Kaupungin historiallisissa kohteissa vierailtuamme jatkamme Saharan autiomaan laidalla sijaitsevaan keidaskaupunki Tozeuriin, josta käsin teemme vielä nelivetoajoneuvoilla retken Chebikan vuoristokeitaille. (A,I)
Ras El Ain Hotel tai vastaava
Jatkamme Saharan autiomaahan tutustumista ylittämällä Chott El Jerid -suolajärven matkalla Douziin. Täältä jatkamme Matmatan berberikylään, joka sijaitsee kallioisella aavikkoalueella. Vierailemme täällä perinteisessä luolatalossa ennen paluumatkaa kohti Välimeren rannikkoa ja Soussea. Yövymme Soussessa jo tutussa hotellissa. (A,I)
Kanta Hotel tai vastaava
Tänään suuntaamme Soussen lähialueille. Ensin matkaamme Monastiriin, jossa vierailemme 800-luvulta Jaa. peräisin olevassa arabien linnoituksessa panoraamanäkymineen rannikolle, sekä Tunisian ensimmäisen presidentin Habib Bourguiban mausoleumissa. Tutustumme myös Soussen vanhaankaupunkiin perinteisine soukeineen eli basaareineen. Viimeinen kohteemme on Port El Kantaouin venesatama, viehättävä ja moderni lomakohde, joka on hyvä muistutus siitä, miltä nykypäivän Tunisia voi myös näyttää. (A,I)
Kanta Hotel tai vastaava
Viimeinen päivä Tunisiassa. Teemme vielä aamulla retken El Jemin kaupunkiin ja maailman kolmanneksi suurimmalle roomalaiselle amfiteatterille. Palaamme retken jälkeen hotellille. Päivän päätteeksi paluukuljetus Tunisin lentokentälle, josta lähtevät paluulennot yön yli Istanbulin kautta kotimaahan. (A)
Paluulennot saapuvat kotimaahan.
ATERIAT: [A] AAMIAINEN [L] LOUNAS [I] ILLALLINEN
Ryhmäkoko: 10-20 hlö.
Matkan hintaan sisältyy:
Lennot
Lentokenttäkuljetukset
Majoitukset matkaohjelman mukaan
Kaikki matkaohjelmassa mainitut kuljetukset
Matkaohjelmassa mainitut retket
Sisäänpääsymaksut opastetuilla kierroksilla
Suomalaisen matkanjohtajan ja englantia ja ranskaa puhuvien paikallisoppaiden palvelut
Matkaohjelmassa mainitut ateriat
Lentokenttäverot.
Matkan hinta ei sisällä:
Matkavakuutusta tai viisumeita
Matkaohjelmassa mainitsemattomia aterioita tai retkiä
Suoraan hotelleihin maksettavaa hotelliveroa
Ruokajuomia, tippejä ja muita henkilökohtaisia kuluja.
Lennämme Tunisiaan Turkish Airlinesin reittilennoilla, Istanbulin kautta. Lentoyhtiöllä on oikeus muuttaa aikataulujaan, joten ethän varaa mahdollisia liityntälentoja ennen kuin olet saanut lentoliput.
Lisätietoa Tunisiasta ja Tunisian matkoista
Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Tunisiaan enintään 90 päivän matkalle.
Tunisian paikallinen hotellivero koskee kaikkia yli 11-vuotiaita matkailijoita. Hotelliveron perii hotellinne paikan päällä. Maksettava summa on pieni, yleensä muutama euro / hlö/yö.
Tippikulttuuri on tyypillistä Tunisiassa. Varaa matkalle n.8€/vrk paikallisoppaiden ja kuljettajien tippeihin.
Löydä samankaltaisia matkoja.
Marokon värikkäät historialliset kaupungit ja Atlasvuorten huikeat maisemat
Etiopian kulttuurimatka kuljettaa Etelä-Etiopian eksoottisten heimojen pariin
Klassinen kiertomatka Pohjois-Etiopian upeisiin maisemiin ja historiaan