Lennämme yön yli Japanin pääkaupunkiin.
Tervetuloa jalkautumaan unohtumattomalle matkalle japanilaiseen kulttuuriin, jossa yhdistyvät vanhat perinteet sekä moderni paikallinen elämäntapa. Keisarikunnan aikaan Nakasendon reitti yhdisti Tokion ja Kioton kaupungit. Reitin varrelle syntyi lukuisia kyliä, joiden perinteiset majatalot isännöivät tänä päivänäkin kulkijoita halki kauniiden maisemien ja hienosti säilyneen paikallisen kulttuurin.
Nakasendo-vaellus kulkee neljän päivän ajan kylästä toiseen. Syksyisin ruskan upeat värit maalaavat ympäröivää maisemaa, keväällä taas ihastellaan värikästä kukintaa. Kylvemme kuumissa lähteissä, nautimme perinteisten majatalojen vieraanvaraisuudesta sekä upeista paikallisen keittiön antimista. Japani on eräs maailman parhaista ruokakohteista ja ateriat näyttelevät isoa roolia matkan aikana. Matkatavarat kulkevat erikseen ajoneuvoilla, retkille ei tarvitse kuin patikointivarusteet majatalojen tarjotessa perinteiset asut jalkineineen mukavaan illanviettoon.
Ennen vaellusta tutustumme Tokion moderniin metropoliin. Matkan kruunaa vierailu Kioton, Japanin vanhan pääkaupungin temppeleihin ja markkinoille.
HUOM: Syksyn 2023 lähdöllä on lentoteknisistä syistä normaalia 1vrk pidempi ohjelma.
Lennämme yön yli Japanin pääkaupunkiin.
Saavumme Tokioon, majoitumme kaupungin keskustaan. Vapaata aikaa ihastella modernin metropolin elämää, illalla nautimme tervetuloillallisen. (I)
Teemme tänään kaupunkikierroksen kävellen ja metrolla, jonka myötä tutustumme mm. rauhallisiin puutarhoihin, kaupungin vilinään sekä kaupankäyntiin. (A)
Aloitamme vaellusretkemme siirtymällä syrjäiseen Kison laaksoon. Jalkaudumme perinteisistä lakkatöistä tunnettuun Kiso-Hirasawaan, josta patikoimme muutaman kilometrin viihtyisään Narain perinnekylää. Majoittumista paikallisen perheen pitämään majataloon. Illalla vierailemme myös paikallisissa shinto-temppeleissä. (A,I)
Päivän 8 kilometrin kävelyosuus vie meidät kauniissa maisemissa luontopolkuja pitkin Toriin solan yli Yabuharaan, josta siirrymme junalla Kiso-Fukushiman asemalle. Tutustumme kylään ennen kuljetusta perinteiseen ryokaniin, jossa voi majoittumisen lisäksi kylpeä luonnon kuumissa lähteissä. (A,I)
Tänään matkaamme ensin junalla ja kävelemme sitten 15 kilometrin matkan riisipeltojen, metsäalueiden, bambulehtojen ja pienten kylien halki historialliseen Tsumagon kylään, jonka asukkaat ovat säilyttäneet rapistumiselta matkailijoiden iloksi. (A,I)
Viimeinen kävelypäivä vie Nakasendon reitin tunnetuimmalle 6 kilometrin osuudelle Magomeen. Lounaan ja kylään tutustumisen jälkeen jatkamme luotijunalla Kiotoon, jonne majoitumme matkan loppuajaksi. Kioto on 1,5 miljoonalla asukkaallaan sopivan kokoinen kaupunki tehdä ostoksia ja ihastella Japanilaista kaupunkikulttuuria. Se on myös Japanin historiallisesti merkittävä kaupunki ja tarjoaa maan tunnetuimpia kulttuurielämyksiä. (A)
Teemme koko päivän retken Japanin vanhan pääkaupungin temppeleille ja nähtävyyksille. Tutuksi tulevat maan upeimmat zen-puutarhat, shinto- ja buddhalaiset pyhätöt, maisemapaikat sekä legendaarinen kultainen paviljonki. (A)
Vapaata aikaa Kiotossa, mahdollisuus tehdä ostoksia tai nauttia rauhassa kaupungin tunnelmasta. (A)
Kuljetus Osakan lentokentälle ja paluulennot kotimaahan. (A)
SYKSYN 2023 RYHMÄ: Junamatka Tokion lentokentälle ja paluulennot Tokiosta yön yli kotimaahan, jonne saavutaan seuraavan päivän puolella.
ATERIAT: [A] AAMIAINEN [L] LOUNAS [I] ILLALLINEN
Ryhmäkoko: 8-18hlö
Majoitus matkalla
Vaellusohjelman aikana majoitumme perinteisiin japanilaisiin majataloihin, huoneisiin pedataan futonit tarpeen mukaan. Kylpyhuoneet, usein myös perinteiset kylpytilat ja wc:t ovat yhteisiä. Miehille ja naisille on omat kylpytilat. Kuumat kylvyt, yhteiset illalliset, isäntien vieraanvaraisuus sekä viihtyisä ympäristö tekevät majoituksista usein Japanin matkojen kohokohtia.
Huom: Yhden hengen huoneita ei vaelluksen aikana voida taata. Lisämaksusta yhden hengen huone Tokiossa ja Kiotossa.
Matkan hintaan sisältyy
Matkan hinta ei sisällä
Lisätietoa Japanista ja Japanin matkoista tästä linkistä.
Valmistautuminen:
Varsinaisia kuntovaatimuksia matkalle ei ole, vaan ohjelma on suunniteltu kaikille patikoinnista kiinnostuneille. Tärkeintä on, että asiakkaamme kokevat itse saaneensa matkasta oikean määrän haastetta. Päiväpatikat ovat pääosin lyhyitä ja sisältävät runsaasti lepotaukoja. Suurin osa patikointiryhmistämme koostuu ensikertalaisista ja peruskuntoisista suomalaisista, nuorista eläkeläisiin. Suosittelemme käymään säännöllisesti esimerkiksi kävelylenkeillä, sillä mitä paremmassa fyysisessä kunnossa olet, sitä enemmän nautit patikointiretkistämme.
Varusteet matkalle:
Seuraava varustelista on tehty helpottamaan pakkaamista matkalle ja tuotteet toimivat esimerkkinä.
Vaelluskengät, suositteleme nilkkoja tukevia malleja
Henkilökohtainen EA-pakkaus: