Lennot Helsinki-Vantaalta yön yli Thaimaahan.
Haastava, mutta hieno 850 kilometrin maantiepyöräilyreittimme halki Thaimaan, Bangkokista Thaimaan pohjoisimpaan maakuntaan Chiang Raihin esittelee sinulle "tuhansien hymyjen maan" todellista elämää ja kulttuuria suosittujen ranta- ja kaupunkikohteiden ulkopuolella. Samalla tutustut pyöräilyvaelluksen konseptiin tällä hienolla yhdistelmällä haastavia vuoristoetappeja ja rennompia tasamaapäiviä, matkaten pyörän selässä viidakoista vuoristomaisemiin ja aina Pohjois-Thaimaan heimoalueille asti. Matkalla pysähdymme mielenkiintoisilla nähtävyyksillä alueilla, jonne harva länsimainen Thaimaan-matkaaja tulee käyneeksi.
Mukaan voi lähteä joko omalla pyörällä (matkan hinta ei sisällä lentoyhtiön pyöränkuljetuskuluja) tai vuokrata matkalle soveltuvan pyörän kauttamme paikan päältä.
Lennot Helsinki-Vantaalta yön yli Thaimaahan.
Saapuminen Bangkokiin, kuljetus hotelliin ja loppupäivä vapaata aikaa lepoa tai Bangkokin nähtävyyksiin tutustumista varten. Illalla bikefit.
Ensimmäinen pyöräilypäivämme alkaa parin tunnin autokuljetuksella ulos Bangkokin suurkaupungista, jotta voimme nauttia pyöräilystä rauhallisilla teillä. Aloitamme pyöräilyn lounaan jälkeen Muak Lekin pikkukaupungista ja totuttaudumme pyöriimme tekemällä rauhallisen pyöräilykierroksen pääosin tasamaalla Khao Yain kansallispuiston viidakkomaisemissa sekä ympäröivällä maaseudulla. Majoitumme hotelliin kansallispuiston tuntumaan.
Pyöräilyä yht. 60km, nousua 200m. (A,L,I)
Tänään alamme verryttelypäivän jälkeen tositoimiin suuntaamalla pyörämme pohjoiseen kohti Lopburin maakuntaa, Pasak Chonlasitin tekojärveä ja Chai Badania. Päivän reitti kulkee osin kukkulamaastossa halki riisipeltojen ja hedelmätarhojen. Ensimmäiset 30km sisältävät runsaasti nousuja ja laskuja, kun taas matkan loppupuolen ajamme tasamaalla. Saavumme järven rannalla sijaitsevaan hotelliimme iltapäivän päätteeksi.
Pyöräilyä yht. 127km, nousua 807m. (A,L,I)
Tänään jatkamme pyöräilyä Chai Badanista pohjoiseen ja Phetchabunin maakuntaan. Rauhallisella tasamaareitillä on myös pieni 4 kilometrin soratieosuus. Pysähdymme matkan varrella vierailemaan perinteiseen tapaan puusta rakennetussa kylässä. Loppuosuuden matkasta siirrymme lounaan jälkeen autokuljetuksella hotelliimme Phetchabunin kaupungissa.
Pyöräilyä yht. 112km, nousua 310m. (A,L,I)
Tänään on vuorossa matkamme ensimmäinen vuoristo-osuus. Jatkamme pyöräilyä Phetchabunista pohjoiseen kohti Khao Khon vuoristoaluetta. 20km osuus reitistä on haastavaa, jyrkähköä nousua, joka palkitaan hienoilla vuoristomaisemilla. Pysähdymme matkan varrella ostamaan paikallista vuoristokahvia. Hotelliimme saavuttuamme vierailemme vielä iltapäivän päätteeksi Khao Khon buddhalaisella temppelillä.
Pyöräilyä yht. 70km, nousua 1400m. (A,L,I)
Viides pyöräilypäivämme alkaa autokuljetuksella Khao Khon vuoristosta luoteeseen, Uttaraditin maakuntaan. Päivän pyöräilyosuus Kuningatar Sikiritin padolle ja tekojärvelle on sangen tasainen, vaikkakin vuoristomaisemien ympäröimä, ja voimme rentoutua ennen seuraavan päivän haastavampaa etappia. Vierailemme matkan varrella museossa ja päätämme pyöräilyn hotelliin Nan-joen varrella.
Pyöräilyä yht. 51km, nousua 245m. (A,L,I)
Vuorossa on astetta haastavampi pyöräilypäivä. Pyöräilemme Sikiritin tekojärven itäpuolelta pohjoiseen, Nanin maakuntaan. Matkan varrelle osuu useita haastavia, mutta lyhyitä nousuja, sekä tietenkin mahtavia maisemia. ylitämme joen lautalla Paknain kalastajakylään, jossaa nautimme lounaan. Täältä jatkamme vielä 45km matkan majapaikkaamme.
Pyöräilyä yht. 105km, nousua 2071m. (A,L,I)
Vuorossa on jälleen rauhallisempi pyöräilypäivä. Jatkamme pyöräilyä pohjoiseen pääosin tasamaalla, halki riisi- ja maissipeltojen ja puutarhoijen halkomaa maisemaa kohti Nanin maakunnan samannimistä pääkaupunkia. Kaupunkiin päästyämme vierailemme hienossa Wat Phuminin temppelissä.
Pyöräilyä yht. 80km, nousua 416m. (A,L,I)
Tänään on vuorossa matkan kolmas ja tiukin vuoristoetappi. Suuntaamme Nanista länteen, kohti Phayaon maakuntaa ja sen samannimistä pientä pääkaupunkia. Vähäliikenteinen pyöräilyreittimme kulkee upeiden vuoristomaisemien ja pienten kylien halki. Iltapäivän päätteeksi saavumme Phayaon viehättävään järvenrantakaupunkiin, jossa yövymme.
Pyöräilyä yht. 146km, nousua 2198m. (A,L)
Viimeinen pyöräilypäivämme kuljettaa meidät tasamaareittiä halki riisinviljelyalueen Phayaosta Thaimaan pohjoisimpaan maakuntaan, Chiang Raihin, ja sen samannimiseen pieneen pääkaupunkiin. Chiang Raihin päästyämme vierailemme kaupungin kuuluisassa valkoisessa temppelissä. Illalla voimme rentoutua jossain Chiang Rain lukuisista ravintoloista ja baareista.
Pyöräilyä yht. 101km, nousua 210m. (A,L)
Vapaata aikaa ennen lentoa Chiang Raista Bangkokiin, Don Mueangin kentälle. Bangkokiin saavuttuamme siirtyminen kansainväliselle Suvarnabhumin kentälle, josta yön yli jatkolennot Suomeen. (A)
Huom: Voit halutessasi myös varata matkan loppuun lisäpäiviä Chiang Raissa tai Bangkokissa.
Saapuminen kotimaahan.
ATERIAT: [A] AAMIAINEN [L] LOUNAS [I] ILLALLINEN
Ryhmäkoko: 10-18 hlö
Matkan hintaan sisältyy:
Matkan hinta ei sisällä:
Tietoa Thaimaasta ja Thaimaan matkoista löydät tästä linkistä.
Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Thaimaahan alle 30 vrk kestävillä matkoilla. Passin tulee olla voimassa vähintään 6kk matkan jälkeen.
Tippikulttuuri on tyypillistä Thaimaassa. Palvelurahaa voi jättää ravintoloiden ja hotellien palvelun lisäksi paikallisoppaille ja autonkuljettajille. Suositeltavaa on varata paikallisoppaan tippeihin n. 2€ per päivä ja autonkuljettajille 1€ per päivä paikallisessa valuutassa.
Varusteita matkalle:
Seuraava varustelista on tehty helpottamaan pakkaamista matkalle ja tuotteet toimivat esimerkkeinä.
Mikäli ajat omalla pyörällä pakkaa mukaan seuraavat varusteet:
Pyöräilyvaatteet: