Matkakohteena Georgia
Matka Georgiaan on matka erilaiseen, eksoottiseen Eurooppaan. Euroopan ja Aasian rajalla, mahtavan Kaukasusvuoriston kupeessa sijaitseva Georgia, entiseltä nimeltään Gruusia, on Pyhän Yrjön mukaan nimetty maailman vanhimpiin kuuluva kristitty valtio. Monipuolisten vuoristomaisemien, upeiden vaellusmaastojen ja ulkoiluaktiviteettien lisäksi matkailijoita Georgiaan houkuttelevat mm. Mustanmeren rannat, maan hienot historialliset kohteet, laadukkaat viinit ja ruoka sekä edullinen hintataso.
Mandala Travel järjestää kiertomatkat ja aktiivimatkat Georgiaan, sekä sen kaukasialaisiin naapurimaihin Armeniaan ja Azerbaidzaniin. Georgian matka on mahdollista yhdistää matkaan naapurimaihin. Kaukasuksen vuoristo tarjoaa upeat puitteet eri tasoisille vaellus- ja patikointimatkoille. Talvikaudella Georgiassa voi myös lasketella esim. Gudaurin ja Bakurianin hiihtokeskuksissa. Ylä-Kaukasuksen vuoriston jylhä ja kaunis maasto esimerkiksi Kazbegin alueella on vain lyhyen matkan päässä pääkaupunki Tbilisistä. Vaellus Georgiassa on palkitsevaa myös esimerkiksi eksoottisella Svanetin alueella tai metsäisessä Borjomin kansallispuistossa.
Kulttuurimatka Georgiaan tarjoaa aimo annoksen monelle eurooppalaiselle tuikituntematonta historiaa ja kulttuuria. Voit myös matkustaa Georgiaan tutustumaan maan erittäin monipuoliseen luontoon, seuraamaan petolintujen muuttoa Mustanmeren rannikolle Batumiin, tai vierailemaan Georgian hienoihin luolaluostareihin tai viinitiloille. Ryhmämatkojen lisäksi järjestämme myös räätälöityjä matkoja Georgiaan toivomallanne ohjelmalla, omassa, yksityisessä ryhmässänne - kysy lisää toimistoltamme: info(ät)mandalatravel.fi
Lue myös: 10 hyvää syytä matkustaa Georgiaan Mandalan blogissa.