← Takaisin
Hyviä uutisia maailmanperintökohdebongareille!
YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO on hyväksynyt viime kuun kokouksessaan maailmanperintökohteiden listalleen 42 uutta kohdetta, joiden joukossa on mielenkiintoisia historiallisia, kulttuuri- ja luontokohteita ympäri maailmaa. Maailmanperintökohteita on maailmalla nyt yhteensä lähes 1200. Tässä artikkelissa esittelemme muutamia mielenkiintoisia poimintoja uusista maailmanperintökohteista.
KAMBODZHA
Kaakkois-Aasian Kambodzha sai tänä vuonna neljännen Unescon maailmanperintökohteensa, Koh Kerin muinaisen temppelin, joka sijaitsee maan pohjoisosassa, kuuluisan ja suositun Angkorin muinaiskaupungin alueelta koilliseen. Khmerien valtakunnan valtavan rikasta historiallista perintöä kaivetaan edelleen pikkuhiljaa esiin eri puolilla maata. Kambodzhassa on myös useita Kaakkois-Aasian alueen parhaiten säilyneitä luontokohteita. Onkin odotettavissa, että Kambodzha saa tulevina vuosina lisää uusia, mielenkiintoisia kohteita maailmanperintölistalle.
Kambodzhan ja sen naapurimaan Vietnamin monipuoliseen historiaan, kulttuuriin ja ruokiin tutustumme talvikaudella Indokiinan kiertomatkallamme Saigonista Bangkokiin. Tällä matkalla vierailemme myös kahdessa Kambodzhan maailmanperintökohteessa, maan symbolina tunnetussa ja kenties koko Kaakkois-Aasian hienoimmassa historiallisessa kohteessa, Angkorin muinaiskaupungissa sekä vähemmän vieraillulla Sambor Prei Kukin temppelialueella.
RUANDA & UGANDA
Itäisen Afrikan Ruanda sai tänä vuonna ensimmäiset Unescon maailmanperintökohteensa: Nyungwen metsän kansallispuiston hienoine puunlatvusreitteineen, sekä historiallisen ja astetta synkemmän, neljä vuoden 1994 kansanmurhan muistopaikkaa sisältävän kohteen. Myrskyisästä historiastaan huolimatta Ruanda on nykyisin naapurimaansa Ugandan tavoin vehreä, leppoisa ja sangen turvallinen matkakohde.
Ugandan gorillat ja simpanssit -luontomatkallamme suunnataan Ugandan lisäksi myös Ruandaan, sillä maan pääkaupungin Kigalin lentokenttä on lähempänä vuorigorillojen asuinalueita kuin Ugandan oma kansainvälinen lentokenttä Entebbessä. Ugandassa maailmanperintökohteita ovat mm. gorilloistaan tunnettu Bwindin metsän kansallispuisto, jossa meidänkin ryhmämme pääsevät kosketuksiin viidakon lempeiden jättiläisten kanssa, sekä Ruwenzorivuoriston eli Kuun vuorten kansallispuisto.
INTIA & SRI LANKA
Intiakin sai tänä vuonna kaksi uutta Unescon maailmanperintökohdetta – niitä on maassa tosin jo yli 40, mikä kertookin paljon Intian kulttuurin, historian ja luonnon monimuotoisuudesta. Tässä lähes Euroopan kokoisessa maassa voit nousta Himalajan lumihuipuille, matkustaa Rajasthanin aavikoilta Keralan trooppisiin sademetsiin, tutustua tuhansien vuosien mittaiseen historiaan, sekä tietysti nauttia maisemien ja ruokien moninaisuudesta.
Loppusyksy ja talvikausi on hyvää aikaa matkustaa Intiaan: kesän monsuunikausi on ohitse ja Intian lukuisat kansallispuistot avautuvat matkailijoille lokakuusta alkaen, tarjoten eksoottisia luontokokemuksia esimerkiksi tiikerien parissa. Myös muuttolintujen paljous saapuu pohjoisesta Intian kosteikoille, joissa talvikuukaudet ovat lintuharrastajan kannalta parasta vierailuaikaa.
Intian ohella sen naapuri, Sri Lankan saari on myös parhaimmillaan talvikohteena. Talvikuukaudet ovat Sri Lankassa pääosin kuivia mutta samaan aikaan trooppisen lämpimiä, maan maisemat vehreitä ja vaihtelevia, ja välimatkat moneen muuhun kohteeseen verrattuna lyhyitä. Sri Lankan etelärannikolla voi myös nähdä talvikuukausina marraskuusta alkaen muuttomatkallaan olevia valtavia ryhävalaita. Suosittu Sri Lankan kiertomatkamme esittelee tämän monipuolisen maan parhaita paloja, trooppisia hiekkarantoja unohtamatta. Sri Lankassa maailmanperintökohteita on kahdeksan, joista neljä osuu kiertomatkamme reitin varrelle.
ETIOPIA & TADZHIKISTAN
Myös itäisen Afrikan Etiopia ja Keski-Aasian Tadzhikistan saivat kumpainenkin kaksi uutta Unescon maailmanperintökohdetta: Ikivanhoista historiallisista kohteistaan tunnetusta Etiopiasta valittiin uusiksi maailmanperintökohteiksi Gedeo-kansan kulttuurimaisema Itä-Afrikan Suuren Hautavajoaman reunalla, sekä Bale-vuoriston kansallispuisto. Molemmat uudet kohteet sijaitsevat eteläisessä Etiopiassa.
Keski-Aasian valtioiden Tadzhikistanin, Uzbekistanin ja Turkmenistanin yhteinen maailmanperintökohde, muinaisen Silkkitien Zarafshan-Karakum – reitti kulkee halki kolmen maan vaihtuvien maisemien ja eksoottisten historiallisten kohteiden. Toinen Tadzhikistanin uusi maailmanperintökohde on Tigrovaya Balkan luonnonpuisto maan lounaisosassa. Tadzhikistanin, Uzbekistanin ja Turkmenistanin maisemiin sinut kuljettaa mm. Keski-Aasian "5 stanin" kiertomatkamme halki kaikkien viiden Keski-Aasian valtion.
← Takaisin